Henkilötietojen käsittely

Plus 1 on ruotsalaisen 0TO9 AB:n (yritystunnus 556976-4110) (jäljempänä ”Plus 1”, ”yhtiö”, ”me”) tavaramerkki. Plus 1 perustettiin vuonna 2016 Ruotsissa. Yhtiö on ruotsalainen luottomarkkinayhtiö, jolla on Ruotsin pankki- ja rahoitusliiketoiminnasta annetun lain (2004:297) mukainen lupa rahoitustoiminnan harjoittamiseen. Yhtiö on Ruotsin Finanssivalvonnan valvonnassa, ja sillä on lupa tarjota rajat ylittäviä luottopalveluja Suomessa.

Asiakkaidemme turvallisuus ja yksityisyys ovat meille erittäin tärkeitä. Tässä tietosuojakäytännössä kerrotaan, miten keräämme ja käytämme henkilötietojasi sovellettavien tietosuojasäännösten (kuten EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, ”GDPR”) nojalla, selitetään oikeutesi meidän suuntaamme ja kerrotaan, miten voit käyttää näitä oikeuksia.

Meidän on käsiteltävä henkilötietojasi, jotta voimme tehdä sopimuksia asiakkaiden, mahdollisten yhteistyökumppanien ja toimittajien kanssa ja sen jälkeen hallinnoida näitä sopimuksia. Käsittelemme tietoja myös, jotta voimme täyttää meille luottomarkkinayhtiönä asetetut vaatimukset ja kehittää liiketoimintaamme edelleen. Käsittelemme henkilötietoja jäljempänä esitettyjä tarkoituksia varten ja mainittujen oikeusperusteiden nojalla.

Ellei toisin mainita, henkilötietojesi käsittelystä vastaava rekisterinpitäjä on Plus 1.

A. Lainaa haettaessa/myönnettäessä

Käsittelemme henkilötietojasi asiakkaana, kun haet ja otat lainaa Plus 1:ltä. Alla olevassa taulukossa on eritelty, miten Plus 1 käsittelee henkilötietoja lainaa haettaessa/myönnettäessä.

1. Yhteystiedot ja henkilötiedot.

Nimi, kotiosoite, sähköpostiosoite, henkilötunnus, puhelinnumero tai muut meille antamasi yhteystiedot sekä tunnistautumistiedot.

Tarkoitus

Lainanantopalvelujemme tarjoaminen. Esimerkiksi lainahakemuksesi arvioiminen, hallinnoiminen ja käsitteleminen. Lainasopimuksen tekeminen kanssasi ja sopimuksen toteuttaminen.

Oikeusperuste

Sopimuksen toteuttaminen. Käsittely on tarpeen, jotta voimme tehdä lainasopimuksen kanssasi tai toteuttaa sen.

2. Henkilötiedot.

Esimerkiksi perhetilannettasi ja työtäsi koskevat tiedot, jotka annat meille.

Tarkoitus

Lainanantopalvelujemme tarjoaminen. Esimerkiksi lainahakemuksesi arvioiminen, hallinnoiminen ja käsitteleminen. Lainasopimuksen tekeminen kanssasi ja sopimuksen toteuttaminen.

Oikeusperuste

Sopimuksen toteuttaminen. Käsittely on tarpeen, jotta voimme tehdä lainasopimuksen kanssasi tai toteuttaa sen.

3. Kirjeenvaihto.

Lainahakemukseen ja lainan käsittelyyn liittyvä kirjallinen viestintä (esim. chat ja sähköposti) ja suullinen (nauhoitettavat puhelut) viestintä kanssamme, mukaan lukien vastauksesi lainahakemusta koskeviin kysymyksiimme.

Tarkoitus

Lainanantopalvelujemme tarjoaminen. Esimerkiksi lainahakemuksesi arvioiminen, hallinnoiminen ja käsitteleminen. Lainasopimuksen tekeminen kanssasi ja sopimuksen toteuttaminen.

Oikeusperuste

Sopimuksen toteuttaminen. Käsittely on tarpeen, jotta voimme tehdä lainasopimuksen kanssasi tai toteuttaa sen.

4. Edellä kohdissa 1–3 esitetyt tiedot

Tarkoitus

Viestintä kanssasi asiakkaana.

Esimerkiksi tiedottaminen sääntöjen ja ehtojen muutoksista, koronmaksusta, korkomuutoksista, lyhennyksistä jne.

Oikeusperuste

Sopimuksen toteuttaminen.

Käsittely on tarpeen, jotta voimme tehdä lainasopimuksen kanssasi tai toteuttaa sen.

5. Taloudelliset tiedot.

Esimerkiksi pankkitilien olemassaolo, tilitapahtumat, palkka, luotot ja velat, olemassa olevat lainat, luottotiedot ja luottokelpoisuustiedot sekä sijoitukset ja vastaavat tiedot. Tiedot kerätään yhteistyökumppaneiltamme.

Tarkoitus

Lainanantopalvelujemme tarjoaminen.

Esim. lainahakemuksesi arviointi, hallinnointi, käsittely ja päätöksenteko, jotta voimme tehdä ja toteuttaa lainasopimuksen kanssasi ja noudattaa kuluttajalainsäädännön vaatimuksia. Plus 1 jatkaa luottotietojen seurantaa myös kanssasi tehdyn sopimuksen voimassaoloaikana.

Oikeusperuste

Lakisääteinen velvoite.

Lakisääteisten velvoitteiden noudattaminen: Plus 1:n on kerättävä sinusta tiettyjä tietoja luottotietojen tarkistamiseksi ja kuluttajalainsäädännön vaatimusten noudattamiseksi luotonannossa. Lain mukaan Plus 1:n on esimerkiksi arvioitava, onko sinulla taloudelliset edellytykset täyttää velvoitteesi.

6. Tilitiedot.

Pankkitilien tiedot, tilitapahtumat jne. tiedot kerätään Plus 1:n yhteistyökumppaneilta.

Tarkoitus

Luottotietojen tarkistaminen.

Esimerkiksi tilitietojesi noutaminen luottotietojen tarkistamista varten.

Oikeusperuste

Suostumus.

Plus 1 kerää tilitietojasi yhteistyökumppanien kautta ainoastaan luottotietojen tarkistamista varten ja vain, jos olet antanut suostumuksesi siihen. Huomaa, että jos et hyväksy tilitietojesi noutamista tätä tarkoitusta varten, Plus 1 ei voi tarjota sinulle lainapalveluja.

7. Edellä kohdissa 1–6 esitetyt tiedot.

Tarkoitus

Asiakkaan tuntemistarkastusten suorittaminen.

Esimerkiksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen valvontaa koskevien lakisääteisten vaatimusten noudattaminen.

Oikeusperuste

Lakisääteinen velvoite.

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnasta annetun lain mukaisten velvoitteiden noudattaminen sekä Ruotsin Finanssivalvonnan asettamien velvoitteiden noudattaminen esimerkiksi asiakkaan tuntemisvelvollisuuden ja tapahtumien seurannan osalta.

8. Tiedot, jotka tarvitaan asiakkaan tuntemistarkastuksia varten.

Meidän on esimerkiksi tiedettävä, oletko sinä tai onko läheisesi poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (PEP) tai pakotteiden kohteena, ja lisäksi meillä tulee olla tieto esiintymisestä julkisissa rekistereissä sekä mahdollisista tuomioista ja Ulosottolaitoksen toimista. Tiedot kerätään yhteistyökumppaneiltamme sekä julkisista ja yksityisistä rekistereistä.

Tarkoitus

Asiakkaan tuntemistarkastusten suorittaminen.

Esimerkiksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen valvontaa ja torjuntaa koskevien lakisääteisten vaatimusten noudattaminen.

Oikeusperuste

Lakisääteinen velvoite.

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnasta annetun lain mukaisten velvoitteiden noudattaminen sekä Ruotsin Finanssivalvonnan Plus 1:lle asettamien velvoitteiden noudattaminen esimerkiksi asiakkaan tuntemisvelvollisuuden ja tapahtumien seurannan osalta.

9. Edellä kohdissa 1–8 esitetyt tiedot.

Meidän on esimerkiksi tiedettävä, oletko sinä tai onko läheisesi poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (PEP) tai pakotteiden kohteena, ja lisäksi meillä tulee olla tieto esiintymisestä julkisissa rekistereissä sekä mahdollisista tuomioista ja Ulosottolaitoksen toimista. Tiedot kerätään yhteistyökumppaneiltamme sekä julkisista ja yksityisistä rekistereistä.

Tarkoitus

Plus 1:n suojaaminen oikeudellisilta vaatimuksilta tai oikeudellisten vaatimusten esittäminen.

Esimerkiksi mahdolliset oikeudelliset vaatimuksesi Plus 1:tä kohtaan tai meidän oikeudelliset vaatimuksemme sinua kohtaan.

Oikeusperuste

Sopimuksen toteuttaminen.

Jos käsittely on tarpeen sopimuksen toteuttamiseksi (esim. jos Plus 1 katsoo, ettet noudata tekemäämme sopimusta), käytämme sitä oikeusperusteena.

Jos vaatimus ei liity sopimukseen, Plus 1 vetoaa etujen arviointiin, jolloin oikeutettuna etunamme on Plus 1:n puolustaminen oikeudellisilta vaatimuksilta tai oikeudellisten vaatimusten esittäminen.

Miten Plus 1 saa henkilötiedot

Plus 1 kerää edellä kohdissa 1–3 luetellut henkilötiedot ensisijaisesti sinulta ja tiedoista, jotka olet antanut Plus 1:lle. Plus 1 voi kerätä ja tarkistaa tietoja myös julkisista rekistereistä. Tarvittaessa Plus 1 voi hankkia ja tarkistaa yksilöivät perustiedot myös digitaalisten allekirjoitusten tai vastaavien ratkaisujen toimittajilta.

Plus 1 kerää edellä kohdissa 5, 6 ja 8 tarkoitetut henkilötiedot yhteistyökumppaneiltaan sekä rekistereistä, muilta pankeilta sekä luottolaitoksilta.

Henkilötietojen vastaanottajat

Plus 1 jakaa henkilötietoja muille organisaatioille vain siinä määrin kuin on tarpeen Plus 1:n palvelujen tarjoamiseksi, edellyttäen että olet pyytänyt palveluja tai laki edellyttää kyseistä jakamista. Plus 1 ei myy henkilötietoja kolmansille osapuolille.

Plus 1 jakaa henkilötietosi henkilötietojen käsittelijöilleen seuraavissa tapauksissa:

1. Henkilötiedot jaetaan sähköisten allekirjoitusratkaisujen tarjoajille (kuten pankkitunnusten) ja IT-palveluntarjoajille (kuten ydinpankkijärjestelmien tarjoajille sekä IT-järjestelmien ja käyttöpalvelujen tarjoajille).

2. Plus 1 siirtää sinua koskevia tietoja myös yhteistyökumppaneillemme, jotka ottavat sinuun tarvittaessa yhteyttä hakemuksesi käsittelyä ja jälkimarkkinointia varten.

3. Taloudellisia tietojasi jaetaan yhteistyökumppaneillemme sekä tieto- ja analyysipalvelujen tarjoajille asiakkaan tuntemistarkastuksia varten. Tällaisessa viestinnässä pyrimme psedonymisoimaan tai anonymisoimaan tietosi.

Plus 1 voi jakaa yhteistyökumppaneilleen myös henkilötietojasi. Tässä asiakirjassa luetellut henkilötietojen vastaanottajat ovat rekisterinpitäjiä siltä osin kuin ne itse käsittelevät henkilötietoja.

Plus 1 siirtää valvontatietoja Ruotsin verohallinnolle (Skatteverket) ja muille viranomaisille lain edellyttämällä tavalla.

Lisäksi Plus 1 siirtää tarvittavat ja merkitykselliset henkilötiedot Plus 1:n yhteistyökumppaneille seuraavia tarkoituksia varten:

1. tilitietojen hankkiminen edellä olevan kohdan 6 mukaisesti
2. lainarahoitus ja perintä
3. irtisanotuilta asiakkailta olevien saamisten myyminen (forward flow).

Automaattinen päätöksenteko, joka vaikuttaa sinuun merkittävällä tavalla

Lainahakemustasi arvioidessaan Plus 1:n on analysoitava taloudellinen tilanteesi, jotta se voi päättää lainan myöntämisestä. Plus 1:llä on myös velvollisuus suorittaa asiakkaan tuntemistarkastuksia rahanpesun vastaisen lainsäädännön mukaisesti, kuten edellä on kuvattu.

Tällaiset tarkastukset voidaan tehdä automaattisen päätöksenteon avulla luottokelpoisuuden tarkastusmenettelyssä sen osassa, johon kuuluu edellä olevassa taulukossa lueteltuihin henkilötietoihin perustuva profilointi. Tällöin taloudellista tilannettasi ja transaktiokäyttäytymistäsi verrataan olosuhteisiin ja käyttäytymiseen, jotka viittaavat Plus 1:n riskeihin luotonantajana (esim. petos- tai rahanpesuriski).

Automaattisella päätöksenteolla tarkoitetaan päätöksiä, jotka tehdään automaattisesti ilman ihmisten osallistumista. Automaattinen päätöksenteko vaikuttaa sinuun merkittävällä tavalla. Sinulla on oikeus vastustaa automaattista päätöksentekoa sekä päätöksenteon yhteydessä suoritettavaa profilointia. Jos vastustat automaattista päätöksentekoa, Plus 1:n työntekijä tarkistaa, että päätös on tehty asianmukaisesti.

 

B. Markkinointi

Plus 1 käsittelee henkilötietojasi, jotta voimme tiedottaa sinulle Plus 1:n palveluista. Henkilötietojasi käsitellään muun muassa siksi, että voimme tarjota sinulle merkityksellistä ja yksilöllisesti mukautettua viestintää ja markkinointia, kuten jäljempänä kuvataan tarkemmin.

Jos vastustat käsittelyä jäljempänä kuvattua suoramarkkinointia varten, henkilötietojasi ei enää käytetä tähän tarkoitukseen.

1. Yhteystiedot ja henkilötiedot.

Esim. nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero.

Tarkoitus

Esim. yleisen markkinointiviestinnän (esim. uutiskirjeiden) ja Plus 1:n tuotteita ja palveluja koskevan yksilöllisesti mukautetun markkinointiviestinnän lähettäminen sinulle Plus 1:n kanssa tekemiesi asiakassopimusten nojalla.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Plus1:n oikeutettuna etuna on lähettää sinulle merkityksellistä ja joissakin tapauksissa yksilöllisesti mukautettua viestintää ja/tai markkinointiviestintää.

2. Asiakastutkimukset.

Esimerkiksi henkilötiedot, jotka annat palvelujamme koskevissa tutkimuksissa.

Tarkoitus

Markkinointi ja/tai henkilökohtainen viestintä.

Esim. yleisen markkinointiviestinnän (esim. uutiskirjeiden) ja Plus 1:n tuotteita ja palveluja koskevan yksilöllisesti mukautetun markkinointiviestinnän lähettäminen sinulle Plus 1:n kanssa tekemiesi asiakassopimusten nojalla.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Plus1:n oikeutettuna etuna on lähettää sinulle merkityksellistä ja joissakin tapauksissa yksilöllisesti mukautettua viestintää ja/tai markkinointiviestintää.

3. Asiakashistoriaa koskevat tiedot.

Esim. lainaehdot, lainanmaksuhistoria.

Tarkoitus

Markkinointi ja/tai henkilökohtainen viestintä.

Esim. yleisen markkinointiviestinnän (esim. uutiskirjeiden) ja Plus 1:n tuotteita ja palveluja koskevan yksilöllisesti mukautetun markkinointiviestinnän lähettäminen sinulle Plus 1:n kanssa tekemiesi asiakassopimusten nojalla.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Plus1:n oikeutettuna etuna on lähettää sinulle merkityksellistä ja joissakin tapauksissa yksilöllisesti mukautettua viestintää ja/tai markkinointiviestintää.

4. Kohdassa 1 mainitut tiedot.

Tarkoitus

Sosiaalisen median alustojen kautta toteutettava markkinointi.

Voimme esimerkiksi jakaa sähköpostiosoitteesi tai puhelinnumerosi, ja jos esimerkiksi Meta, Snap Ads, Tiktok Ads ja Google havaitsevat vastaavuuden, yritämme löytää samankaltaisia profiileja tai näyttää mainoksia syötteessäsi (katso jäljempänä annetut profilointia koskevat tiedot).

Oikeusperuste

Suostumus.

Plus 1 hankkii nimenomaisen suostumuksesi sosiaalisen median alustojen kautta toteutettavaan suoramarkkinointiin. Tähän voi sisältyä markkinointia, joka perustuu transaktioihisi liittyvään käyttäytymiseen.

Miten Plus 1 saa henkilötiedot

Plus 1 kerää sinulta edellä mainitut henkilötiedot.

Henkilötietojen vastaanottajat

Henkilötiedot jaetaan Plus 1 -konserniyhtiöille ja IT-toimittajillemme (kuten ydinpankkijärjestelmien tarjoajille ja käyttöpalvelujen tarjoajille) sekä sosiaalisen median alustoille, kuten Facebookille.

Profilointi

Kun käytät Plus 1:n palveluja, Plus 1 käsittelee tietyissä tilanteissa henkilötietojasi profilointia varten. Tällä tarkoitetaan henkilötietojen automaattista käsittelyä tiettyjen henkilökohtaisten ominaisuuksiesi arvioimiseksi, jotta sinulle voidaan lähettää yksilöllisesti mukautettua markkinointia sosiaalisen median alustojen kautta. Tällöin Plus 1 arvioi tiettyjä henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kuten henkilökohtaisia mieltymyksiäsi ja käyttäytymistäsi, henkilötietojesi automaattisen käsittelyn avulla. Arviointi perustuu Plus 1:lle antamiisi tietoihin. Jos sinulla on kysyttävää Plus 1:n suorittamasta profiloinnista, vastustat profilointia tai haluat henkilökohtaisen yhteydenoton, ota yhteys Plus 1:een.

Keräämme Google Analyticsin Google Signals -toiminnon avulla tietoja käyttäjien käyttäytymisestä eri laitteilla ja kanavissa. Näin voimme ymmärtää paremmin, miten käyttäjät toimivat vuorovaikutuksessa verkkosivustomme kanssa, ja optimoida markkinointiamme. Kaikki Google Signalsin kautta kerätyt tiedot on koostetaan yhteen ja anonymisoidaan, eikä niiden perusteella voida tunnistaa yksittäisiä käyttäjiä. Emme kerää tai tallenna mitään tietoja, joista henkilö voidaan tunnistaa. Jos et halua, että Google Signals kerää tietojasi, voit estää niiden keräämisen muuttamalla Google Ads -asetuksiasi. Käyttämällä verkkosivustoamme suostut siihen, että Google Signals kerää ja käyttää tietojasi tässä tietosuojakäytännössä kuvatulla tavalla. Jos sinulla on kysyttävää tai huolenaiheita, ota yhteys meihin.

 

C. Palvelujemme parantaminen ja edelleenkehittäminen

Plus 1 käsittelee henkilötietojasi, jotta voimme parantaa Plus 1:n palveluja ja kehittää niitä edelleen.

Henkilötietoja käytetään markkina- ja asiakasanalyyseihin, liiketoiminnan seurantaan, liiketoiminnan ja menetelmien kehittämiseen sekä riskienhallintaan. Näiden käsittelytapojen oikeusperusteena on oikeutettu etu. Käsittely on välttämätöntä, jotta Plus1 voi arvioida ja kehittää liiketoimintaansa sekä vastata viranomaisten kysymyksiin liiketoiminnasta.

1. Yhteystiedot ja henkilötiedot.

Esim. nimi ja yhteystiedot.

Tarkoitus

Tilastolliset tarkoitukset palvelujemme parantamiseksi ja kehittämiseksi.

Esim. asiakastarjontamme kehittäminen, tilastojen ylläpitäminen ja työntekijöidemme kouluttaminen.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Oikeutettuna etunamme on palvelujemme ja tarjontamme kehittäminen ja parantaminen.

2. Henkilötiedot.

Esimerkiksi perhetilannettasi ja työtäsi koskevat tiedot, jotka annat meille.

Tarkoitus

Tilastolliset tarkoitukset palvelujemme parantamiseksi ja kehittämiseksi.

Esim. asiakastarjontamme kehittäminen, tilastojen ylläpitäminen ja työntekijöidemme kouluttaminen.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Oikeutettuna etunamme on palvelujemme ja tarjontamme kehittäminen ja parantaminen.

3. Kirjeenvaihto.

Esim. lainahakemukseen ja lainan käsittelyyn liittyvä kirjallinen viestintä (esim. chat ja sähköposti) ja suullinen (nauhoitettavat puhelut) viestintä kanssamme, mukaan lukien vastauksesi laina- tai säästötilihakemusta koskeviin kysymyksiimme.

Tarkoitus

Tilastolliset tarkoitukset palvelujemme parantamiseksi ja kehittämiseksi.

Esim. asiakastarjontamme kehittäminen, tilastojen ylläpitäminen ja työntekijöidemme kouluttaminen.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Oikeutettuna etunamme on palvelujemme ja tarjontamme kehittäminen ja parantaminen.

4. Asiakashistoria.

Tiedot lainaehdoistasi ja lainanmaksuhistoriastasi sekä muut taloudellista tilannettasi koskevat tiedot.

Tarkoitus

Tilastolliset tarkoitukset palvelujemme parantamiseksi ja kehittämiseksi.

Esim. asiakastarjontamme kehittäminen, tilastojen ylläpitäminen ja työntekijöidemme kouluttaminen.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Oikeutettuna etunamme on palvelujemme ja tarjontamme kehittäminen ja parantaminen.

5. Asiakastutkimukset.

Esim. henkilötiedot, jotka annat palvelujamme koskevissa tutkimuksissa.

Tarkoitus

Tilastolliset tarkoitukset palvelujemme parantamiseksi ja kehittämiseksi.

Esim. asiakastarjontamme kehittäminen, tilastojen ylläpitäminen ja työntekijöidemme kouluttaminen.

Oikeusperuste

Oikeutettu etu.

Oikeutettuna etunamme on palvelujemme ja tarjontamme kehittäminen ja parantaminen.

Miten Plus 1 saa henkilötiedot

Plus 1 kerää sinulta edellä mainitut henkilötiedot.

Henkilötietojen vastaanottajat

Henkilötiedot jaetaan konserniyhtiöillemme, data-analyysiyhtiöille ja IT-toimittajillemme (kuten ydinpankkijärjestelmien tarjoajille ja käyttöpalvelujen tarjoajille).

 

D. Evästeet

Plus 1 käyttää evästeitä vieraillessasi Plus1:n (0TO9 AB) verkkosivustolla. Plus 1 käyttää termiä ”eväste” kattoterminä verkkojäljitteille, pikselitunnisteille ja muille tunnisteille ja/tai seurantatekniikoille. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan kävijän laitteeseen ja joiden avulla parannetaan verkkosivuston käyttökokemusta ja toiminnallisuutta sekä analysoidaan sivuston käyttöä. Lisätietoja siitä, miten ja miksi Plus 1 käyttää evästeitä, on evästekäytännössämme.

Selaimesi asetuksissa voit määrittää, etteivät verkkosivustot saa tallentaa evästeitä eivätkä lukea evästeiden tietoja. Selaimessa voit myös poistaa aiemmin tallennetut evästeet. Jos rajoitat evästeiden käyttöä verkkosivustollamme, tämä voi vaikuttaa käyttökokemukseesi ja sivuston toimivuuteen.

Lisätietoja Plus 1:n evästeiden käytöstä ja siitä, miten voit hallita evästeiden tallentamista laitteeseesi, on täällä.

 

Miten kauan henkilötietoja säilytetään?

Tilinpäätöksen laatimiseksi tarvittavia taloudellisia tietoja säilytetään seitsemän vuoden ajan kuluvan vuoden jälkeen.

Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan lainsäädännön mukaan Plus 1:n on säilytettävä transaktioita koskevat tiedot vähintään viiden vuoden ja tietyissä tapauksissa jopa kymmenen vuoden ajan transaktion toteutumisesta lukien. Asiakkaan tuntemistarkastuksen tietoja on säilytettävä viiden vuoden ajan Plus 1:n ja asiakkaan välisen sopimussuhteen päättymisestä. Koska näiden henkilötietojen säilyttäminen on lakisääteistä, asiakas ei voi peruuttaa suostumustaan näiden henkilötietojen käsittelyyn tai pyytää niiden poistamista.

Siltä osin kuin henkilötietojen säilyttämisen oikeusperusteena on oikeutettu etu, henkilötietojen säilyttämisen jatkamisen tarpeellisuus arvioidaan säännöllisesti uudelleen. Kun näiden henkilötietojen säilyttäminen ei ole enää tarpeen käsittelyn tarkoitusta varten, ne poistetaan. Jos asiakas on peruuttanut suostumuksensa henkilötietojen säilyttämiseen, suostumuksen perusteella säilytettyjen henkilötietojen säilytys lopetetaan viipymättä.

Hylätyn asiakashakemuksen tietoja Plus 1 säilyttää 90 päivän ajan voidakseen täyttää vaatimukset, jotka koskevat hylkäämisen syiden ilmoittamista, ja varmistaa, että yhtiö voi täyttää viranomaisraportointia koskevat vaatimukset. Hylätyn hakemuksen tiedot poistetaan automaattisesti 90 päivän kuluttua. 

Lainahakemuksen yhteydessä hakija on saattanut suostua tulojensa tarkistamiseen antamalla suostumuksen tilitietojensa hakemiseen. Tilitiedot poistetaan välittömästi, jos hakija peruuttaa suostumuksensa.

Jos olet Plus 1:n asiakas, Plus 1 säilyttää henkilötietojasi niin kauan kuin se on tarpeen käsittelyn tarkoituksen toteuttamiseksi. Henkilötietoja säilytetään yleensä 1 vuoden ajan asiakassuhteen päättymisestä, ellei pidemmälle säilytysajalle ole muuta oikeusperustetta.

 

Miten henkilötiedot suojataan?

Plus 1:n tallentamat ja käsittelemät henkilötiedot suojataan sekä tietomurroilta että häviämiseltä. Plus 1 katsoo, että laina- ja säästötilihakemuksiin ja niitä koskeviin sopimuksiin liittyvät henkilötiedot sekä tilikohtaiset tiedot ovat arkaluonteisia, minkä vuoksi ne on suojattava huolellisesti.

Siltä osin kuin Plus 1 käyttää ulkopuolisia osapuolia henkilötietojen käsittelyyn Plus 1:n puolesta, henkilötietojen käsittelysopimuksilla varmistetaan, että ulkopuoliset osapuolet noudattavat samoja vaatimuksia kuin Plus 1 sen itse käsitellessä henkilötietoja.

Plus 1 säilyttää henkilötietoja yrityksen käyttämissä IT-järjestelmissä. Henkilötietoihin on pääsy vain käsittelijät, jotka työskentelevät kyseisen asiakkaan asioiden parissa. Plus 1 varmuuskopioi kaikki tiedot säännöllisesti.

Säilytämme henkilötietojasi vain EU:n/ETA:n alueella ja pyrimme muiltakin osin käsittelemään henkilötietojasi ainoastaan EU:n/ETA:n alueella. Jos jaamme tietojasi esimerkiksi EU:n/ETA:n ulkopuolella toimivalle IT-palveluntarjoajalle, henkilötietojasi saatetaan käsitellä EU:n/ETA:n ulkopuolella. Jos ja kun tietojasi käsitellään EU:n/ETA:n ulkopuolella, varmistamme, että tietosuojan taso on riittävä ja että asianmukaiset suojatoimet toteutetaan (esimerkiksi . käyttämällä Euroopan komission vakiosopimuslausekkeita). Euroopan komission vakiosopimuslausekkeet ovat saatavilla komission verkkosivustolta.


Mitä oikeuksia minulla on?

EU:n yleinen tietosuoja-asetus takaa sinulle rekisteröitynä tietyt oikeudet. Seuraavassa on yhteenveto näistä oikeuksista. Näiden oikeuksien käyttäminen on luonnollisesti maksutonta. Plus 1 pyrkii täyttämään velvoitteensa mahdollisimman pian saatuaan tiedon toimenpidepyynnöstä.

Sinulla on oikeus tietää, miten käsittelemme henkilötietojasi.
Helpoin tapa hahmottaa, miten tietojasi käsitellään, on lukea tämä teksti, jossa kerrotaan, mitä tietoja käsitellään ja mihin tarkoituksiin niitä käytetään.

Jos sinulla on kysyttävää siitä, miten Plus 1 käsittelee henkilötietojasi, ota yhteys asiakaspalveluun: XXX.

Sinulla on oikeus pyytää yhteenveto Plus 1:n hallussa olevista henkilötiedoistasi ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Ilmoita pyynnössäsi, mitä tietoja haluat saada.

Ennen kuin Plus 1 toimittaa sinulle niin sanotun rekisteriotteen, pyydämme sinua tunnistautumaan, jotta voimme varmistaa, että tietojen pyytäjä olet todella sinä. Sinulla ei ole oikeutta pyytää tietoja muista henkilöistä kuin itsestäsi. Turvallisuussyistä tiedot lähetetään kotiosoitteeseesi, tai jos mahdollista, viestinä Omien sivujen kautta.

Sinulla on oikeus peruuttaa suostumuksesi
Jos käsittelyn oikeusperusteena on antamasi suostumus, voit peruuttaa suostumuksesi Plus 1:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn milloin tahansa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Jos peruutat suostumuksesi, Plus 1 lopettaa käsittelyn ja säilytyksen, joihin olet antanut aiemmin suostumuksen. Huomaa, että tämä ei koske henkilötietoja, joita Plus 1 käsittelee muiden oikeusperusteiden, kuten lakisääteisten vaatimusten, perusteella, eikä tapauksia, joissa käsittely on tarpeen sinun ja Plus 1:n välisen sopimuksen toteuttamiseksi.

Voit pyytää henkilötietojesi täydentämistä tai oikaisemista
Jos haluat täydentää henkilötietojasi tai pyytää niiden oikaisua, ota yhteys asiakaspalveluun. Ilmoita tällöin, mitä tietoja haluat täydentää tai oikaista. Pyydämme myös perustelemaan pyyntösi. Plus 1 käsittelee pyyntösi viipymättä ja tekee muutokset, joihin katsomme sinun olevan oikeutettu. Sinulla on oikeus pyytää meitä keskeyttämään henkilötietojesi käsittelyn siksi aikaa, kun käsittelemme pyyntöäsi.

Joissakin tapauksissa voit vastustaa Plus 1:n suorittamaa henkilötietojesi käsittelyä. Jos haluat vastustaa henkilötietojen käsittelyä, ota yhteys asiakaspalveluun.

Sinulla on oikeus vastustaa Plus 1:n suorittamaa henkilötietojesi käsittelyä, jos henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on oikeutettu etu. Plus 1 arvioi viipymättä, onko sillä käsittelyn jatkamiselle pakottava oikeusperuste, joka on painavampi kuin etusi vastustaa tietojen käsittelyä, tai onko käsittelyn jatkaminen tarpeen oikeudellisten vaatimusten laatimiseksi tai esittämiseksi tai sellaisilta puolustautumiseksi. Jos Plus 1 katsoo, ettei tällaista pakottavaa oikeusperustetta ole, Plus 1 lopettaa kyseisen henkilötietojen käsittelyn.

Kuten edellä kohdassa A todettiin Plus 1:n suorittamasta lainahakemuksen arvioinnista, sinulla on oikeus vastustaa automaattista päätöksentekoa, jolla on sinuun merkittävä vaikutus, sekä päätöksenteon yhteydessä tehtävää profilointia. Jos vastustat automaattista päätöksentekoa, Plus 1:n työntekijä tarkistaa, että päätös on asianmukainen.

Edellä todetun lisäksi sinulla on oikeus vastustaa suoramarkkinointia (esim. tarjouksia, uutisia jne. koskevat yhteydenotot), jota lähetämme sinulle oikeutetun edun perusteella. Jos vastustat tällaisia yhteydenottoja, Plus 1 lopettaa tällaisten tietojen lähettämisen sinulle. Sinulla on myös oikeus vastustaa markkinointia varten suoritettavaa profilointia, minkä lisäksi voit luonnollisesti peruuttaa suostumuksesi henkilötietojesi käsittelyyn.

Tietyissä tapauksissa voit pyytää henkilötietojesi siirtoa
Tietyissä tapauksissa sinulla on oikeus niin sanottuun tietojen siirrettävyyteen, mikä tarkoittaa, että voit pyytää Plus 1:tä siirtämään antamasi henkilötiedot sinulle. Pyynnöstäsi Plus 1 siirtää henkilötiedot määrittelemällesi taholle jäsennetyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa.

Huomaa, että tämä oikeus koskee vain tietoja, jotka olet itse antanut Plus 1:lle, ja tapauksia, joissa henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on suostumus tai kanssasi tehty sopimus. Plus 1 voi säilyttää myös siirtämänsä henkilötiedot lain tai sopimuksen edellyttämällä tavalla.

Plus 1 pyytää sinua tunnistautumaan varmistaakseen, että siirron pyytäjä olet juuri sinä. Sinulla ei ole oikeutta pyytää muiden henkilöiden tietojen siirtoa.

 

Valitukset

Jos sinä asiakkaana tai hakijana katsot, ettei Plus 1 ole käsitellyt henkilötietojasi asianmukaisesti, voit esittää näkemyksesi ensisijaisesti tähän sähköpostiin:  tietosuoja@plus1.com.

Jos katsot, ettei Plus 1 ole pystynyt auttamaan sinua haluamallasi tavalla ja katsot, että Plus 1:n pitäisi lain mukaan tehdä niin, voit tehdä valituksen Tietosuojavaltuutetun toimistolle, joka on henkilötietojen käsittelystä vastaava valvontaviranomainen.

Lisäohjeita valituksen tekemiseen on Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivustolla www.tietosuoja.fi.